Sivut

torstai 5. huhtikuuta 2012

Palasia pääsiäisviikolta

Pääsiäisviikko on sujunut mukavissa merkeissä, varsinkin sen jälkeen kun tiistaiaamuna yliopistolle saavuttuani sain todeta, ettei meillä tällä viikolla olekaan ruotsintunteja lukuunottamatta lainkaan luentoja. Myöhemmin sain vielä tietää että hermojani aikaisemmin kiristellyt Mass Media kurssin viimeinen essee ja seminaari olivatkin onnistuneet paremmin kuin hyvin ja sain kurssiarvosanaksi ruotsalaisittain VG:n (Väl Godkänt). Tätä yllättävää pääsiäislomaa ja koulumenestystä täytyikin sitten väkisinkin juhlistaa uusilla kengillä ja lounaalla Frökenissä. Muuta ei tässä tilanteessa vaan voinut.
Viime viikonloppuna käytiin muuten katsomassa Folkteaternissa vieraillutta suomenruotsalaista teatteriryhmää, sillä saimme esitykseen yliopiston kautta tarjoushintaiset teatteriliput. Helsinkiläinen viiden hengen poppoo esitti näytelmän nimeltä "Identity is a myth", jossa käytettiin sujuvasti kolmea kieltä sekaisin, niin ruotsia, englantia kuin suomeakin. Katsomossa saattoi paikoin havaita pientä hämmennystä suomi-repliikkien kohdalla, mutta sieltä neljänneltä riviltä löytyi ainakin tämä yksi, joka oli ihan innoissaan. – Jee, mä ymmärrän kerrankin ihan kaiken!



Hagan pääsiäismarkkinoiden kohokohta – luulin sitä leluksi, mutta ei, se hengitti!


Kulttuuria ja Frökenin herkkuja


Taioin pienen palan pääsiäistä tänne Göteborgin kotiinkin



Pääsiäinen pitää toivottavasti sisällään nipun tunnelmallisia hetkiä

Satuttiin sattumalta myös Hagan pääsiäismarkkinoille, jossa sai kokea palasen vanhan ajan pääsiäistunnelmaa. Hagan vanha kaupunginosa on aivan ihana, ehdottomasti yksi suosikkipaikkojani täällä Göteborgissa. Vaikka en olekaan mikään värikkäiden pääsiäiskoristeiden suuri ystävä, inspiroiduin markkinoista sen verran, että nappasin kotimatkalla kukkakaupasta mukanaani narsissin. Nyt on siis meidänkin kodissa ainakin hitunen pääsiäistunnelmaa.
Meidän oli tarkoitus lähteä viikonlopuksi Gotlantiin, mutta viime metreillä suunnitelmiin tulikin muutos. Vaikka aluksi petyinkin aikalailla, ei hätä ole tämännäköinen, sillä nyt pääsemme sinne sitten siihen aikaan, kun paikka toivottavasti näyttää juuri ne parhaat puolensa. Vaihtoehtoisesti lähdemmekin koko pääsiäiseksi mysailemaan maalle Dalarnaan – härligt! Ihanaa ja rentouttavaa pitkää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti