Sivut

tiistai 24. tammikuuta 2012

Hejsan Göteborg!

Saavuin Göteborgiin viime viikonloppuna lumimyrskyn ja posket punaisiksi purevan pakkasen saattelemana. Matka ei taittunut aivan niin sujuvasti kuin olin toivonut, mutta myrskyn raiteille kaatamien puiden, Vr:n kustantaman taksimatkan ja myöhästyneiden lentojen jälkeen pääsin kuin pääsinkin lopulta rättiväsyneenä perille. Seuraavana päivänä tuntui kuin kevät olisi saapunut yhdessä yössä, sillä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mittari näytti reilusti plussaa ja huomasin, että meidän pihalla kukkii ruusuja. 
Ensimmäinen viikkoni täällä Göteborgissa on vierähtänyt ohi yhdessä hujauksessa. Olen pikkuhiljaa laitellut uutta kotiamme kuntoon ja saanutkin sen jo tuntumaan oikein mukavalta ja kodikkaalta. Torstaina starttasi myös kevään ensimmäinen kurssini yliopistolla ja ainakin aloitusluentojen pohjalta opinnot tuntuvat mielenkiintoisilta ja sopivan haastavilta. Olen myös ehtinyt tutustumaan hieman muihin vaihtareihin, kampukseen ja kaupunkiin, ja tähän mennessä kaikki on tuntunut enemmän kuin hyvältä.
Meidät vaihtarit on otettu täällä todella lämpimästi vastaan ja lukukauden ensimmäisille viikoille on järjestetty myös monenlaista yhteistä ohjelmaa. Myös opiskelijabileitä tuntuisi riittävän innokkaimmille juhlijoille vaikka joka illalle, vaikka itse nyt ehkä kuulunkin enemmän siihen joukkoon, joka nauttii mieluummin lasillisen viiniä ystävien kanssa, tuhlaa rahansa vaatekauppoihin ja viikonloppureissuihin tai piipahtaa perjantai-iltana after workissa tai live-keikalla. Mutta onneksi tähänkin kaikkeen Göteborg tuntuisi tarjoavan roppakaupalla mahdollisuuksia!
Alan jo vähitellen ymmärtämään jotain kaupungin sokkeloisesta joukkoliikennekartasta ja oppia liikkuumaan ilman jatkuvaa karttaan tuijottamista. Joukkoliikenne tuntuu toimivan täällä oikein hyvin, mutta paikasta toiseen pääsee hyvällä säällä hyvin myös kävellen, sillä Göteborgin keskusta on varsin kompakti. Vaikka kaupunki on suuri ja nähtävää riittää, on tunnelma silti mukavan intiimi ja rauhallinen. Viikonloppuna löysin myös yhden suosikkikaduistani, Haga Nygatan, joka on Hagan puutalokortteleissa sijaitseva kauppakatu, jonka varrelta löytyy ihania pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Monta kaupunginosaa on on kuitenkin vielä tutkimatta, joten lisää kaupunkipäivityksiä on vielä luvassa.
Vaihtokevät Göteborgissa on siis nyt polkaistu käyntiin – sitten vain täysillä eteenpäin. Vaikka lähteminen Suomesta ja muutto Jyväskylän kodista tuntuikin yllättävän haikealta, olen kyllä tällä hetkellä enemmän kuin innoissani kaikesta siitä, mitä tuleva kevät tuokaan tullessaan. Jag är så glad över att vara här!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti