Sivut

lauantai 7. tammikuuta 2012

All's well that ends well

Vuoden 2011 viimeiset päiväni kuluivat ihanissa merkeissä, sillä pääsin synttäreideni kunniaksi lomailemaan Ruotsiin, ja samalla reissulla tipahti myös iso kivi sydämmeltä. Onnistuneeseen loppuvuoteeni kuului...
...alennusmyyntejä ja kiertelyä Tukholmassa
Kesä tai talvi – tai vaikka vesisade ja harmaus – minusta Tukholma vaan on aina yhtä kaunis. Talviselta kaupunki tosin näytti ainoastaan Kungsträdgårdenin luistinradan kohdalla ja kauppojen näyteikkunoissa.
...kulttuurielämyksiä Dansens Husissa (kuvat lainattu)
Tukholman Dansens Husin ohjelmistossa on 5. helmikuuta saakka Svansjön, joka on Fredrik "Benke" Rydmanin häikäisevä streetdance-versio balettiklassikko Joutsenlammesta. Vaikka kaikki esitykset ovat jo loppuunmyytyjä, onneaan voi kuitenkin vielä kokeilla menemällä paikan päälle noin tuntia ennen illan esitystä ja kysymällä lippukassasta peruutuksia tai seisomapaikkoja. Me saimme seisomapaikat torstai-illan esitykseen ja tuolloin niitä ainakin olisi ollut vielä useampiakin vapaana. Suosittelen ehdottomasti kaikile tanssin ystäville, oli nimittäin aivan mielettömän vaikuttava esitys!
...hemmotteluhetkiä rosoisen tunnelmallisessa hotelli Storyssa
Päätimme hemmotella itseämme hotelliyöllä Tukholmassa, ja valitsimme paikaksi Östermalmilla sijaitsevanStoryn, joka olikin tosi kiva ja persoonallinen paikka. Tykkäsin kovasti huoneiden ja koko hotellin rosoisesta sisustuksesta, erityisesti vanhasta ovesta tehdystä sängynpäädystä ja posliinisesta kylpyhuoneen altaasta. Niin ja tietysti aivan ihanasta luomu-aamupalasta – vaikkakin aamupaloista nyt taidan pitää aina ihan poikkeuksetta. Myös hotellin yhteydessä sijaitseva Story Bar oli mitä mainioin, siellä piipahdan ehdottomasti kahvilla tai drinksuilla toistekin.
...500 kilometriä tien päällä ja lopulta ensimmäinen yö Göteborgin kodissa!
Tukholman visiitin jälkeen kaksi aurinkoista päivää vierähtivät puuduttavasti autossa istuen, mutta se oli sen arvoista, sillä meillä on nyt vihdoinkin Göteborgin asuntoasiat kunnossa. Ette voi edes uskoa, kuinka helpottunut olen! Koti löytyi lopulta oman asunnonhakuilmoituksemme kautta. Oma ilmoitus toimikin meidän tapauksessamme selvästi parhaiten, sillä vaikka vastasimme lukemattomiin asuntoilmoituksiin, vuokranantajat ottivat yhteyttä takaisin vain harvoin ja silloinkin viestinä oli, että asunto on valitettavasti jo vuokrattu jollekin toiselle. Muuttokuorma Göteborgiin lähtikin sitten jo tänään ja minä porhallan perässä viikon päästä. Sitä ennen lähden vielä viettänään aikaa kaikista rakkaimpaan kotiini Kuopioon. Pian se on taas menoa.
Loppuvuosi hyvin, kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti