Sivut

lauantai 27. elokuuta 2011

Frukostseminarium

Kävin eilen ihan supermielenkiintoisessa seminaarissa ja ajattelinkin kirjoittaa siitä lyhyesti myös täällä blogissani.
Berghs School of Communication järjestää Tukholmassa noin parin viikon välein kaikille avoimia aamupalaseminaareja, joiden aihepiirit liikkuvat ajankohtaisten viestinnän ja markkinoinnin ilmiöiden ympärillä. Seminaarit kestävät yleensä noin tunnin, ja infopaketin lisäksi tarjolla on - kuten nimikin jo kertoo - myös aamupalaa. Seminaarit on suunnattu sekä viestinnän ammattilaisille että kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Tämän viikon seminaarin pitäjä, Björn Borgin global social media manager Micke Kazarnowicztoimii päätyönsä lisäksi luennoitsijana Berghs School of Communicationissa ja pitää sosiaaliseen mediaan keskittyvää blogia Encee.se. Seminaarin aihe ja luennoitsijan ensimmäinen kysymys oli, onko brändisi ikääntyvä rokkistara vai suosittu vieras cocktailkutsuilla. Kuulostaa hauskalta, mutta taustalla on varsin vakavasti otettava pointti. Kazarnowicz kertoi luennon aikana mielenkiintoisia esimerkkejä, jotka todella havainnollistivat sosiaalisen median voimaa, ja sitä mitä muutoksia brändien luomisessa on viime vuosina tapahtunut.
Yksi mielenkiintoinen esimerkki koski videopalvelu YouTubea. You Tuben katsotuimman videon takana on Justin Bieber, YouTube videollaan julkisuuteen noussut teinitähti. E lokuussa 2011 Bieberin suosituimmalla videolla oli 610 415 000 katsojaa, joka on vähintään neljää kertaa enemmän kuin legendaarisen Rolling Stonesin viiden suosituimman videon katsojaluvut yhteensä. Aika vaikuttavaa.
Seminaarin videotaltioinnin voi käydä katsomassa Berghs School of Communicationin kotisivuilta.
Syys-lokakuun aikana Berghsin avoimia seminaareja on tulossa vielä ainakin kuluttajakäyttäytymiseen, visuaaliseen brändäykseen ja sosiaaliseen mediaan liittyen. Kaikkia noista menisin ehdottomasti kuuntelemaan, jos olisin vielä täällä Tukholmassa, sillä eilinen aamupalaseminaari oli sen verran positiivinen yllätys. Ainakin minun harjoittelupaikassani seminaareihin saa osallistua työajalla ja niihin jopa kannustetaan. Jos viestintä ja markkinointi kiinnostavat myös sinua, ja haluat saada inspiraatiota päivääsi, suosittelen näitä seminaareja ehdottomasti.
Mutta nyt kone kiinni ja after workin viettoon!
Huomenna aamulla edessäni onkin lyhyt lentomatka ja pieni viikonloppureissu, jota odotan tosi innolla. Siitä kerron lisää sitten ensi kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti