Sivut

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannuskarkaus

oisin kuin olisi ehkä voinut olettaa, en viettänyt juhannustani Ruotsin maaseudulla kansallispukuun pukeutuneena ja juhannussalkojen ympärillä heiluen, vaan karkasin Osloon. En missään nimessä pakoillakseni ruotsalaisia juhannusperinteitä vaan siksi, että olimme varanneet liput lempparibändini Foo Fightersin konserttiin ja päätimme jäädä samalla viikonlopuksi tutustumaan kaupunkiin. 
Ruotsalaiset on niin söpöjä niiden juhannuksen kanssa. Tai ainakin ne, joiden kanssa minä olen juhannusta viettänyt. Vuosi sitten juhannukseeni kuuluivat juurikin kaikki yllä mainitut - maaseutu Dalarnassa, kansallispuku, juhannussalko ja tanssit. Ja se oli muuten aivan mahtavaa! 
Norjassa juhannuspäivä on aina 24.6., ja ilmeisesti juhannusaaton juhlia olikin vietetty jo torstaina, kun ne Suomessa ja Ruotsissa olivat päivää myöhemmin. Juhannukseen ei Norjassa myöskään liity vapaapäiviä, eikä se muutenkaan näkynyt Oslossa millään tavalla. Meidän juhannusaattomme eli perjantai oli normaali arkipäivä ja lauantainakin kaupunki oli todella vilkas.
 
Tukholmasta Osloon pääsee kätevästi ja edullisesti junalla, lentäen tai autolla. Me päätimme tehdä roadtripin poikaystäväni pikkuruisella kesäautolla, mikä olikin jo oma kokemuksensa sinäänsä. Automatka Tukholmasta Norjan pääkaupunkiin kesti noin kuusi tuntia ja vaikka Norjaan mentiinkin, ei maisemissa ollut paljon kehumista. Monta jätskitaukoa sekä hyvä seura ovatkin siis ehdoton edellytys tällaiselle automatkalle! 
Korkeasta hintatasosta huolimatta tykkäsin Oslosta kaupunkina kovasti. Shoppailla ei paljon tarvinnut, mutta kaupungissa riitti nähtävää muutenkin. Kaupunki on melko pieni ja kompakti, ja tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Erityisesti hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva valtava Vigelandsparken ja sen yli 600 ihmishahmoa esittävää veistosta ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia!
Aurinko ja helteet ovat palanneet myös Tukholmaan ja tämä viikko onkin ollut tosi lämmin. Perjantaina vietetään harjoittelupaikkani kesäjuhlia, joten hauskaa yhdessäoloa työkavereiden kanssa ja tutustumista uusiin ihmisiin on siis tiedossa. Työpaikallani on muuten tosi kiva tapa järjestää kerran kuussa koko toimiston yhteinen After Work, jossa työpäivän päätteeksi on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa, ja jossa vietetään yhteistä aikaa työkavereiden kanssa. Ruotsissa tuntuu muutenkin olevan vahva After Work -kulttuuri ja perjantaisin moni ravintola, kahvila ja baari tarjoaakin edullisia After Work -buffetteja viikonloppunsa aloittaville.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Sateisen sunnuntain pelastus

Sunnuntaina Tukholmassa satoi vettä koko päivän. Tarkemmin ajateltuna täällä on satanut tai ainakin ollut tosi synkkää ja viileää melkein koko viikon, eikä tämänkään viikon ennusteet paljon perempaa ole luvanneet.

Mutta Sollentunassa majaili sunnuntaina silti hyväntuulista porukkaa. Myrskyiset ja hämärät sadepäivät ovat aivan ihania silloin, kun ei ole suunnitellut mitään tärkeää, ei ole pakko lähteä minnekään ja kaapista löytyy ainekset muffinneille.
Olen muuten harvinaisen iloinen, että pakkasin kuin pakkasinkin muhkean villtakkini mukaan huolimatta niistä parista ”hei toihan vie tilaa puolet sun matkalaukusta ja tajuuthan, että nyt on kesä” -kommentista, jotka kuulin survoessani tavaraa ääriään myöten täynnä olevaan matkalaukkuuni.
Ei oo nimittäin yhtään liikaa.
Töissä meinaa alkaa olla aika kiireistä, sillä jo vähän reilun kahden viikon päästä alkaa kesäloma ja paljon on vielä tekemättä ennen sitä. On kuitenkin ihan mahtavaa, että tekemistä riittää ja harjoittelijana olen päässyt heti tekemään "ihan oikeita töitä" - ei siis mitään kahvinkeittoon tai juoksupojan hommaan verratavissa olevia juttuja. Päivät hujahtavat ohi hetkessä, joskus liiankin nopeaa.

P.s. Kaikille herkkusuille vinkkinä DagensMuffin-sivusto, josta löytyy yli 800 erilaista muffinireseptiä ja ideoita sadepäivälle jos toisellekin!
Kukkakuva lainattu täältä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Stockholm – kärlek vid första ögönkastet

Kun saa saman viikon sisällä kuulla, että on lähdössä ensin kesäksi työharjoitteluun Tukholmaan ja sitten vielä vaihtoon Göteborgiin, ei voi paljon muuta kuin hämmentyneenä todeta, että huh - vuosi tästä eteenpäin tuleekin sitten näyttämään tosi ruotsalaiselta! Iloiset uutiset saivat minut myös hyppimään, pomppimaan ja kiljumaan riemusta, kaivamaan AMK-aikaiset ruotsinkirjani esille sekä nostattivat pienen paniikin siitä, että näinköhän minä siellä pärjään.
Ja täällä sitä nyt ollaan.
Kolme viikkoa uudessa kaupungissa ja työharjoittelupaikassa on vierähtänyt uskomattoman nopeasti, ja olen aidosti nauttinut joka hetkestä. Sekä työharjoittelupaikka, harjoittelupaikan kautta saatu asunto että itse Tukholma ovat kaikki yllättäneet minut todella positiivisesti.
Tukholma on aivan äärimmäisen kaunis kaupunki, ja kesä varmasti paras aika vuodesta kokea sen syke. Aikaisemmat Tukholman vierailuni olivat rajoittuneet lähinnä Gamla Stanissa ja ostoskeskuksissa kiertelyyn, ja jos sinäkin kuulut tähän samaan suomalaisten viikonlopputuristien kuuluisaan ryhmään, voin vakuuttaa, että kaupungilla on toinenkin vähintään yhtä ihana puolensa.
Suurkaupungiksi Tukholma on myös yllättävän siisti ja liikkuminen paikasta toiseen on helppoa. Kivoja kahviloita, ravintoloita, sisustusliikkeitä ja kenkäkauppoja tulee vastaan liiankin monessa kadunkulmassa, ainakin jos sattuu kärsimään opiskelijan budjetista ja shoppailuaddiktista, kuten minä. :) 
Tukholmassa tapahtuu aina, eikä kaupunki tunnu hiljentyvän edes arki-iltaisin.
En ole koskaan aikaisemmin ollut kansainvälisessä harjoittelussa tai vaihto-oppilaana, ja edellinen työpaikkanikin ehti kolmen siellä vietetyn vuoden aikana muodostua tärkeäksi osaksi elämääni, joten ajatus maiseman ja työpaikan vaihdoksesta tuntui minusta ehkä vielä tavallistakin jännittävämmältä. Harjoitteluni on kuitenkin sujunut todella hyvin, ja alan jo pikkuhiljaa päästä työstä kunnolla jyvälle. Työtehtävät ovat juuri sellaisia kuin toivoinkin ja työkaverit iloisia, avoimia ja superystävällisiä. Toistaiseksi ainakin kaikki jännitys ja hermoilu on siis ollut aivan turhaa!
Tästä tulee varmasti ikimuistoinen kesä, jonka jälkeen olen taas monta kokemusta, taitoa ja ystävää rikkaampi.

Lopuksi on pakko vielä lainata Elina Nykänen Anderssonin kaupunkikuvausta Mondon matkaoppaasta:
Saanko esitellä: Tukholma. Hän on kaunis ja sosiaalinen, lahjakas ja elegantti. Hänellä on kansainvälinen tausta, tuttuja Irakista, Suomesta, Italiasta ja Turkista. Hänellä on muutama luuranko kaapissaan - 1960-luvun lähiöissä ei ole kehumista, ja joskus porttikonkien suojissa nukkuu kodittomia - mutta ilman kauneusvirheitä hän olisikin aivan liian täydellinen.